Kammottavia teitä, pölyä ja hikeä eli kenttämatka Gimdiin

Pompin autossa kuin kumipallo, tie pöllyää ja nelivedon moottori ulvoo ylämäissä ja jarrut kirskuvat alamäissä. Teen matkaa eteläiseen Lalitpuriin. Kohteenani oleva Gimdin kylä sijaisee hallinnollisesti Lalitpurissa, mutta matkaa 73 km päässä sijaitsevaan 2500 asukkaan kylään tekee autolla viitisen tuntia. Kansallisissa koulutusklusterin kokouksissa Loo Nivalle on annettu vastuu organisoidaa toimintaa Lalitpurin projektikylissä eli Gimdissä, Asrangissa ja Thuladurlungissa. Gimdissä pilotoidaan Kirkon ulkomaanavun, Lalitpurin alueen kouluviraston ja Loo Nivan yhteistoimin väliaikaista koulua (temporary learning space) maanjäristuyksessä sortuneen koulun tilalle. Tehtävänäni on valokuvata ja raportoida Loo Nivan toimista ja kirjoittaa Loo Nivan suomalaiselle kumppanijärjestölle Interpedialle päivitys Nepalista uutiskirjeen muodossa. 

Kinttupolku, jota myös päätieksi kutsutaan.

Seureeseemme kuuluu Kirkon ulkomaanavun opetusalan neuvonantaja, insinööri sekä freelance toimittaja, yksi nepalaisen Underpriviledged Children's Educational Programs kansalaisjärjestön työntekijä sekä minä Loo Nivan edustajana. Työkaverini Gyan Loo Nivasta saapuu paikalle seuraavana päivänä. 

Tie Gimdiin on maanvyörymien raidoittama.

Maanjäristykset ja niitä seuranneet sateet ovat raidoittaneet tien maanvyörymillä. Matka Gimdiin pysähtyy kaksi kertaa, kun joudumme odottelemaan, että tie raivataan meille auki. Tiet ovat jo nyt hankalia ajaa ja muuttuvat entistä vaarallisemmiksi sadekaudella - käytännössä vuoristoiset kylät jäävät mottiin sadekauden ajaksi, sillä teillä on liian vaarallista ajaa. Myös tämän vuoksi on ollut tärkeää saada mahdollisimman paljon apua perille ennen kesäkuun puolivälissä alkavaa monsuunikautta - moneen kylään on sen jälkeen mahdotonta päästä muuten kuin helikopterilla. Puhelinyhteydet ovat huonot, ja puhelimestani häviääkin kenttä reilun tunnin matkan jälkeen. Onneksi meillä on matkassa sateliittipuhelin kaiken varata, jos vaikkapa auto sattuu hajoamaan matkalle.

Tietä raivaamassa.

Olen toki nähnyt sortuneita rakennuksia Lalitpurissa ja Kathmandussakin, mutta matkan varrella ohitamme useita kyliä, joista on jäljellä vain kasa kiviä, puisia pilareita ja aaltopeltiä. Joka ikinen tönö maantasalla. Ohitamme myös pelottavan näköisiä rakennuksia, ne tuntuvat pysyvän kasassa lähinnä pyhällä hengellä ja silti osassa asuu edelleen ihmisiä. Ehkäpä vaihtoehtoa ei vain ole? Matkan varrella tieden vierellä hulmuavat mm. Maailman ruokaohjelma WFP:n, Unicefin ja OCHA:n pressut bamburakenteisesten majapaikkojen yllä. Apu on ainakin löytänyt perille.

Sortuneita rakennuksia matkanvarrelta.

Perillä Gimdissä suuri osa rakennuksista on pystyssä. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettäkö ne olisivat turvallisia tai etteikö hieman isompi jälkijäristys muuttaisi niitä kivikasoiksi. Gimdissä kuoli romahtaneisiin taloihin kolme henkilöä ja Gimdistäkin löytyy surullisen näköisiä kivikasoja, joita ennen kutsuttiin kodiksi. 

Loo Nivan Gimdin, Asrangin ja Thuladurlungin yhteystoimisto Gimdissä

Mutta auta armias Gimdissä on kuuma! Kathmandun laakossa lämpotila on pyörinyt kolmenkymmen asteen hujakoilla viime päivät ja olen jo jossain määrin tottunut lämpöön mutta Gimdissä elohopea on rutkasti kolmenkympin paremmalla puolella. Gimdi sijaisee alavalla maalla laaksossa ja sitä ympröivät vuoret (tai kukklat, kuten nepali alle neljän kilometrin korkuisia nyppylöitä kutsuu) eivät päästä lämpöä karkaamaan. Yksi nepaleista nauraa minulle, sillä olen koko päivän vaaleanpunainen ja iho kiiltää hiestä. Näytän oletettavasti huvittavalle. Hikoilen ämpäreittäin kun istumme paikallisen syöttölän pihalle rakennetussa pressurakennelmassa. Eivät nämä hätäkodit näilläkään ilmoilla erityisen mukavia ole - en ihmettele, että jotkut ottavat riskin ja asuvat vaurioituneissa kodeissaan, kivirakennuksissa on merkittävästi viileämpää kuin muovin alla ulkona.  

Menemme katsomaan sortunutta koulua. Kyseessä on paikallinen lukio. Raamit ovat paikoillaan, mutta seinät ovat sortuneet joka puolella. Onneksi, onneksi, onneksi iso järistys sattui lauantaina, jolloin koulut ovat kiinni. Nepalin hallitus on ehtinyt vahvistaa vuosien varrella liudan kouluja erityisesti Kathmandun laakson alueella, mutta suurin osa on edelleen alkuperäisessä kunnossaan. Näissä kouluissa loukkuun olisi jäänyt monta lasta. 

Sortunut lukio

Tila rakennetaan paikallisista materiaaleista: kehikko ja seinät rakennetaan bambusta, katoksi tulee joko aaltopeltiä tai pressu. Tila kestää maanjäristykset ja on siten ollen turvallinen. Osa vanhemmista haluaisi laitaa lapsensa mieluummin väliaikaiseen koulutilaan, vaikka koulu olisikin tarkastettu ja katsottu turvalliseksi. Tarkastusviranomaiset ovat kiertäneet Nepalia ja tarkastaneet rakenteita viime viikot. Turvalliset rakennukset saavat vihreän täplän, vaurioituneet ja korjauksia tarvitsevat keltaisen ja punaisella merkitään sortumisvaarassa olevat talot. Gimdin lukion seiniä koristavat punaiset ympyrät. 

Lukio Gimdissä

Väliaikainen koulu nousee paikallisin voimin. Projektiin on palkattu viisi nuorta insinööriä, jotka opettelevat koulun rakennuksen ja voivat sitten seuraavissa kohteissa tehdä työtä itsenäisesti. Kyläyhteisö osallistuu rakentamiseen. Ajatuksena on, että kyläläiset osallistuvat koulun rakennukseen joko lahjoittamalla yhden tai kaksi bambua tai vaikkapa kaivamalla perustuksia. Näin luodaan myös omistajuutta yhteisössä - uudesta tilasta pidetään parempaa huolta kun sen rakentamisessa on itse oltu mukana. Vanhempien osallistuminen rakennustöihin on myös viesti lapselle: koulu on tärkeä asia. 

Koulu rakennetaan paikallisesti hankitusta bambusta. 

Samalla konsortiolla on tarkoitus rakentaa vielä toinen väliaikaistila Gimdiin. Tämä toinen koulu sijatsee seitsemän tunnin kävelymatkan päässä vuoren huipulla, tiettomän matkan takana. Materiaalit pitäsi jotenkin saada perille ja harmaita hiuksia aiheuttaa se, että vaikka matkan toki kävelee päivässä, millä ihmeen ilveellä viedään perille muutaman metrin pitkät bambut ja painavat aaltopellit. Olen nähnyt paikalisten kantavan tällä ties mitä järjettömän hankalaa ja painavaa tavaraa kodin viihde-elektroniikasta mummoihin pitkin pystysuoraa nousevia vuorenrinteitä, mutta mahtaakohan koulun rakennusmateriaalien roudaaminen olla kuitenkin liikaa? 

Majapaikaksemme tarjotaan Loo Nivan toimistoa, mutta kun yksi seurueesta heittää puoliksi vitsillään, että jos tulee jälkijäristys, niin hyppäätte sitten tuosta kakkoskerroksesta alas, päätämme KUA:n Minnan kanssa nukkua ulkona. Saamme päämme päälle yhden ylimääräisen kahden hengen teltan, joka pystytetään aaltopeltisen varaston sisälle maapohjalle. Lainaamme pari avustusmateriaaleiksi tarkoitettua patjaa ja Loo Nivan kontaktitoimiston työtekijä Manoj tuo meille peitot ja tyynyt. Aaltopeltisen varaston suojissa olemme turvassa sateelta, mahdollisista jälkijäristyksiltä, niiden aiheuttamilta maanvyöryiltä ja korvanjuuressa alati kitiseviltä hyttysiltä. Nukun sikeimmät unet naismuistiin ja avaamme silmät vasta yli kymmenen tunniin yöunien jälkeen seuraavana aamuna.

Insinööritiimimme teki matkaa moottoripyörillä.

Seuraavana päivänä pystyyn on noussut koulun runko. Koulujen on määrä alkaa huomenna, 31.5. mutta tällä hetkellä näyttää siltä, että monin paikoin tavoitteesta tullaan luokkatilojen puutteen takia jäämään. 

Gimdiin on matkannut pari päivää aiemmin 219 pressua ja Loo Niva keskustelee avustustarvikkeiden jaosta paikallisten kanssa. Kokouksessa ova paikalla mm. paikallisia polittikkoja, virkamiehiä, opettajia ja kastittomien eli dalitien edustaja. 

En harmittavasti näe valmista koulua, sillä työ on edelleen kesken, mutta meidän täytyy jatkaa matkaa aikaisin - matka on pitkä eikä kukaan halua jäädä mottiin vuorille pimeän laskeuduttua. Jätämme Gimdin taaksemme puoli kahden maissa ja mikäli kaikki menee hyvin, ehdimme kaupunkialueelle kuuden maissa ennen hämärän laskua. 

Koulun runko nousee Gimdissä

Tältä näyttää valmis koulu. Kuva on Khokanasta, jossa samankaltainen koulu luovutettiin käyttöön 28.5. 

Khokanassa katto tehtiin pressusta mutta se voidaan tehdä myös aaltopellistä.

Takaisin kaupunkiin teen matkaa auton avolavalla reppujen ja makuupussien seassa. Lavalla ei voi istua - yritin sitä hetken sillä lopputuloksella, että auton pomppiminen sai minut lyömään pääni lavan rautoihin kolme kertaa ja häntäluuni huutamaan hoosiannaa. Luovutan ja siirryn loppumatkaksi makuuasentoon. Se on hyvä myös siksi, että makuuasennossa ei voi seurata paikoitellen puolen metrin levyistä tienpiennarta, jonka takana on pystysuora kilometrin tai kahden pudotus. Lavalla on tuulenvirestä huolimatta kuuma ja lisään 50-kertoimista aurinkorasvaa uskollisesti tunnin kahden välein. Tie pöllyää ja legginssien päälle laskeutuu harmaa kalvo. Katson paremmaksi suojata hengitystiet huivilla loppumatkan ajan. 

Torstai-illan sadekuuro muutti tietämme puroksi.

Paluumatkalla saamme nähdä vilauksen siitä, mitä vuoristoalueilla tarkoittaa monsuunikausi. Edellisen illan puolentoista tunnin keskinkertainen sade on muuttanut osia tiestä puroiksi. Kun moninkertaiset, kolmisen kuukautta kestävät monsuunisateet alkavat kuukauden päästä, jäävät vuoristoalueilla sijaitsevat kylät kuten Gimdi täysin mottiin.

Loppuhuipennuksena automme hajoaa hieman ennen kun pääsemme kaupunkialueelle. Yhtäkkiä moottori savuaa ja hyppäämme autosta ulos. Kello on kuusi illalla. Yöllä vuoristossa liikkuminen on vaarallista ja pimeä laskeutuu jo seitsemän maissa illalla. Kännykkä toimii satunnaisesti mutta KUA:n sateliittipuhelimella saamme yhteyden henkilöön, joka lähettää meille vara-auton reilussa puolessa tunnissa. Onneksi pääsimme jo näin pitkälle, auton hajoaminen keskellä vuoristoteitä ja paluu pimeässä olisi ollut hermoja raastava koettelemus. Paikoilleenkaan ei olisi kovin turvallista maanvyöryjen vuoksi jäädä. 

Loppuhuipennus: automme moottori syttyi tuleen.

Loppumatka menee onneksi sutjakkaasti ja kotioven saan auki yhdeksltä illalla. Hinkkaan paksua pölykerrosta suihkussa pitkään - tiepöly tuntuu löytäneen tiensä joka ikiseen ihohuokoseen. Iltapalan jälkeen simahdan kuin saunalyhty enkä sätkähdä edes pariin yölliseen jälkijäristykseen.